Matinkylän metroaseman läntinen sisäänkäynti

Espoo, 2020

Matinkylän metroaseman läntinen sisäänkäynti jäi vain varaukseksi, kun Länsimetron ensimmäinen vaihe valmistui. Se suunniteltiin ja toteutettiin samanaikaisesti hotellikiinteistön kanssa ja valmistui syksyllä 2020.

Lähtökohtana tilojen ilmeelle oli jo valmistunut itäinen sisäänkäynti. Asemasta haluttiin ehjä kokonaisuus, joten laajennusosassa käytettiin pitkälti samoja materiaaleja ja ratkaisuja kuin vanhassakin osassa. Lattiat ja seinät on päällystetty samalla keraamisella laatalla ja alakatoissa on samoja muotoja ja materiaaleja.

Laiturin kahdelle eri sisäänkäynnille haluttiin tehdä orientoitumisen takia selvä ero ja se ratkaistiin erilaisilla väreillä. Itäpään liukuportaissa taustavalaistun lasin väri muuttuu alhaalta lähtiessä keltaisesta vihreän kautta siniseen. Länsipäässä täydennettiin siihen spektrin värit niin, että väriskaala on oranssista punaisen kautta violettiin. Liukuportaiden luonne onkin värien takia hyvin erilainen.

Lippuhallin alueelle tuotiin myös kokonaan uusi visuaalinen elementti, suuri eri värisistä keraamisista laatoista tehty sommitelma. Reittiä kuljettaessa jatkuvasti hieman muuntuva laatoituskuvio tuo tälle sisäänkäynnille myös oman identiteetin.

Sisäänkäynnillä ei ole omaa ulkoista hahmoa, vaan se sijoittuu hotellikiinteistön kulmaan. Suunnittelu on kestänyt hyvin pitkään ja ratkaisu on elänyt yhteistyössä hotellin suunnittelun rinnalla.