Opintomatka Alankomaihin

Opintomatka Alankomaihin

Toimiston opintomatka suuntautui Amsterdamin ja Rotterdamin uutta ja vanhaa ennakkoluulottomasti yhdisteleviin kaupunkeihin. Lukuisten vierailukohteiden välillä oli aikaa perehtyä myös paikallisten virvokkeiden maailmaan.

HKP:n virkistyspäivä 10.6.2015

HKP:n virkistyspäivä 10.6.2015

Vuoden 2015 virkistyspäivä altisti toimiston väen Helsingin edustan tuulten ja aaltojen armoille. Fregatti Kulkuri tarjosi kuitenkin sen verran suojaa ja tasaista kyytiä, että herkuista nauttiminen onnistui pienestä keinunnasta huolimatta mainiosti.

Kulkurin päätepysäkillä Lonnan saarella herkuttelu jatkui pitkälle aurinkoiseen iltaan.

Virkistys_2015

 

virkistyspäivä-2015-2_web

 

 

2015 PTI Award Tapiolan keskuspysäköinnille

2015 PTI Award Tapiolan keskuspysäköinnille

PTI Project Awards on yhdysvaltalainen instituutio joka palkitsee vuosittain teräsbetonirakenteisia rakennusprojekteja. Palkitsemiskriteereinä ovat hankkeiden luovuus, innovatiivisuus, rakennettavuus ja rakentamisen taloudellisuus sekä luonnollisesti lopputuloksen esteettisyys. Tapiolan keskuspysäköinti palkittiin pysäköintilaitosten omassa sarjassa ja erityisesi kiiteltiin innovatiivisuutta, estetiikkaa, rakennettavuden tehokkuutta ja toimivuutta.

2015 PTI award of excellence

Hurraa! -kunniamaininta HKP:n toimistokohteille

Hurraa! -kunniamaininta HKP:n toimistokohteille

Espoon rakennuslautakunta teki 18.9.2014 päätöksen palkita vuosittain yksi tai useampi Espoon rakennusvalvonnan tarkoitusperiä esimerkillisesti toteuttava tai edistävä teko. HURRAA-palkinnon jakaa Espoon rakennuslautakunta ja rakennusvalvontakeskus. ”HURRAA”-tunnustuspalkinto on espoolainen hatunnosto ajankohtaiselle, erityisen ansiokkaasti ja onnistuneesti toteutuneelle, rakennettuun ympäristöön liittyvälle teolle.

HURRAA

Kiinteistö Oy Safiiri ja Eventes Business Garden saivat HURRAA-kunniamaininnan seuraavin perusteluin:

“Raikas ja rohkea Matinkylän keskuksen maamerkki ja identiteetin rakentaja. Persoonallinen, huolella tutkittu julkisivukokonaisuus toimii sekä Länsiväylän mittakaavassa että Iso Omenan ja viereisen asuinkerrostaloyhtiön suuntaan. Korttelin lounaispäädyn alle sijoittuva kevyen liikenteen kiertoliittymä on otettu luontevaksi aiheeksi osana julkisivun kokonaisratkaisua.”

 

Kilometritehdas 2014

Kilometritehdas 2014

Hyvän asian edistämiseksi poltetut kalorit muuntuivat osallistujien huhkiessa kiitettäväksi määräksi hyötyliikuttuja kilometrejä.  12 000 kilometrin kokonaismatkasta voittaja hoiti kahdeksasosan, eli melkein 1500 kilometriä.

Vuoden 2014 kilometritehtailijaksi juoksi, pyöräili, kiipeili, hiihti ja meloi Jukka Ollikainen.